Viikonloppuni on ollut jälleen hyvin koiramainen.
Ja en edes ehtinyt Jattilaan seuraamaan perinteisiä äitienpäivän aksakisoja. Yllä kuvassa Molla ja Maisa lähirannan parhailla kivillä. Lähdettiin heti tuulettumaan, kun olin tänään puunannut molemmat. Huh huh, onhan siinä urakkaa moneksi tunniksi, varsinkin kun alkaa karvaa lyhentämään ihan kunnolla. No, onneksi ei kummallakaan ollut takun takkua ja uusi trimmauskoneeni huristaa ihan mielettömän hyvin. Nyt Lyhenivät korvat lähes entiselleen ja kropan karva on ihan lyhyt. MInä en vain kestä niitä pidempiä korvakarvoja, jotka menevät ruokakuppiin ja ovat hirvenluista veressä ja ja ja . . . Tällä trimmillä mennään nyt kohti kesää ja seuraavan pesun jälkeen laitan molemmille punkkikarkote Baywanticin; vielä onneksi eivät ole Nenäinniemen punkkipirulaiset heränneet!
Eilinen lauantai meni Varkauden koiranäyttelyssä kasvattini Sissin kera. Aamulla sää oli aivan hirvittävä. Lunta ja räntää tuli taivaan täydeltä. Puin ylleni talvikamppeet kenkiä myöten. No Varkaudessapa paistoi aurinko iloisesti ja oli ihan eri sää, vaikka lämmin ei tosin ollut. Minulle tuli kuitenkin hiki siitä, kun Sissi ei oikein osannut mennä nätisti kehässä. . . Olin ihan varma, ettei edes "erittäin hyvää" saada, mutta kuin ihmeen kaupalla italialainen naistuomari antoikin erinomaisen ja sehän nyt oli positiivinen yllätys! :D Tässäpä taitavat Sissin näyttelyt sitten ollakin!
Myös Manniset olivat paikalla Maisan & Texin Paroni-pojan kanssa. Paroni on siis kertakaikkisen upea ilmestys ja mielestäni vertaansa vailla oleva näky Ellun tekemässä trimmissä. Paronille ei valitettavasti SA irronnut, erinomainen kyllä tietysti. Viimeksi oli kroppa pitkä, nyt se oli lyhyt! Ei näille voi kuin nauraa! Satu on tehnyt mahdottoman hienoa työtä Paronin kanssa. Se on nimittäin myös aika villi velikulta, mutta erinomaisesti esiintyi ja Satu on myös hyvä handleri. Toivottavasti Paronille kolmas kerta toden sanoo ja saisi viimeinkin sertin Pieksämäen kesäkuun näyttelystä. Velipoika Aatu sen sijaan lähtee kokeilemaan, mitä sanoo ulkomuototuomari Viirtelä tästä toisesta sinisestä komistuksesta ensi lauantaina Mänttä-Vilppulan näyttelyssä. Ainakin mummokoirasta on tykännyt! Minä vain toivon, että Aatu menisi kanssani kehässä kunnolla! Saan esittää myös Marjon Milon, joka lähtee nyt kaksi vuotta täytettyään tavoittelemaan kolmatta ja viimeistä sertiä valioitumiseen.
Alla puhelimella otettuja kuvia viime ja tältä viikonlopulta.