Tänään pennut jäivät Mollan kanssa ensimmäistä kertaa keskenään kotiin. Tietysti Maisakin jäi, mutta se raukka teljettiin meidän makuuhuoneeseen oven taakse kaiken varmuuden maksimoimiseksi. Ja siellähän Molla ja Maisa makoilevat muutenkin varmasti lähes koko päivän silloin kun olemme töissä, eikä mitään pentushowta ole. Ja siellä ne yleensä myös hyvin näyttävät viihtyvän; meidän sänkyyn saa tulla, kun on sängynpeitto päällä, muuten ei. Kiirehdin koulusta kotiin katsomaan miten täällä on mennyt. Jännitti jotenkin ihan hirmuisesti. Mielessä kävi taas kauhukuvia, miten Pieni ei ole saanut yhtään maitoa ja on huutanut itsensä henkihieveriin jne . . . Miten Molla on maannut jonkun pennun päällä ja se odottaa kotona hengettömänä jne . . . Kyllä sitä on sitten hölmö näiden ajatustensa kanssa! Täällä oli nimittäin kaikki oikein hyvin. Pennut vetelivät sikeitä rauhallisesti ja Molla tuli ovelle minua vastaan niin iloisena. Sitten pian Molla alkoikin taas imettää ja kaikki pennut imivät, vaikka kyllä se Pikkuinen on aina viimeinen, joka sinne ehtii ja silloin nisät ovatkin jo varatut. Sen painokaan ei ole noussut kauheasti viime punnituksesta. Yritän tänään tehosyöttää sitä ja koetan antaa lisämaitoakin ehkä. Ai niin, tässä vielä yksi puuttuva pennun yksityiskuva. Mari oli ollut tarkkana sattuneesta syystä! :D
Merkitön tyttö onkin tosi suloinen!
Merkitön tyttö onkin tosi suloinen!