Kylläpä oli viikonloppu!!!! Tosi kiva oli käydä Helsingissä; treffata Vilmaa ja Vallea, sekä sisartani ja hänen perhettään. Helsingissä on aina mukava käydä. Tuli käytyä myös Ellen Thesleffin näyttelyssä HAM:ssa. TYKKÄÄN. Olin ilmoittanut Fiinan Porvoon koiranäyttelyyn. Ja kyllä minun pitää olla oikeasti hieman hullu, että päätin sitten, että sinne mennään oli sää mikä hyvänsä. JA SEHÄN OLI. Lauantai-iltana sitten Fiina vaan ensin lenkille, pesulle ja trimmipöydälle. Iso kiitos Marin, ei suurempia takkuja järkyttävästä takkuvaiheesta huolimatta! Tämä meidän ihastuttava typykkä Mia Caras Raggio di Sole, Auringonsäteemme, on kertakaikkisen nöyrä, kiltti, kultainen, mutta silti oikein topakka puudelin alku. Turkki on vielä pehmeähkö ja siksi vielä suht hankala trimmattava. Mutta hyvä turkista varmasti tulee ja niin lumivalkoinenkin se on. Kuvassa Fiina taitaa olla sitä mieltä, että voisitko nyt tehdä jo hommasi ja sassiin . . . äläkä siinä pällistele!
Oikeasti pitää olla tooooooosi hullu, että lähtee viemään valkoista junioripuudelia kaatosateeseen koiranäyttelyyn. No, vedestä noutava rotuhan tuo muinoin on ollut, joten lainehtiva vesikenttä . . . haitanneeko mitään? Vai mitä Tuija? Mari oli kai pitkin yötä tsekannut säätilannetta . . . Siellä sitten lamoavasta teltasta kantaen kehään ja sitä rataa! Kaikki omat vaatteet, kengät ja sukat ja kaikki täysin läpimärkinä. Onneksi Fiina ei ollut kehässä millänsäkään koko säästä, vaan kirmasi häntä iloisesti pystyssä, siitäkin huolimatta, että automatka Espoosta Porvooseen oli taas pieni stressin paikka, koska matkapahoinvointia on autossa yhä. Itse asiassa kehässä ollessamme sade hieman laantui, mutta jatkui taas kohta yhtä rankkana.
Ja mitä tästä ihan jo lähes koomisen kammottavasta näyttelyreissusta kostuttiin? Arvostelu, joka vaikutti erittäin erinomaiselta, mutta silti Fiina sai siis vain erittäin hyvän! MRRRR. Silti Fiinamme on niin kaunis ja luonteeltaan ehdottomasti maailman paras koira. Oli muuten viimeinen koiranäyttely tätä laatua tähän aikaan vuodesta ja nyt Fiinulimme jääkin näyttelytauolle kasvamaan ja kehittymään. Sitten taas ensi vuoden puolella, ehkäpä vasta ihan keväällä joku sisänäyttely. Ja kuten Mari, tuo toinen ihan pähkähullu puudelimama sanoi: Onpahan taas jotain kerrottavaa jälkipolville!