Taustaa
Asun Jyväskylässä. Perheeseeni kuuluvat jo omillaan asuvat aikuiset lapset, 31-vuotias poika ja jo 34-vuotias tytär sekä kotona aviomieheni ja kaksi valkoista isovillakoiraa Molla ja Maire. Olen koulutukseltani liikunnanopettaja ja myöhemmin opiskelin vielä luokanopettajaksi, jona toimin nykyisin. Opetan lähinnä peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita.
Olen aina rakastanut eläimiä. Lapsena haaveilin aina, että saisin oman koiran, mutta kesti kauan ennen kuin tämä toive toteutui.
40-vuotiaana hankin ensimmäisen isovillakoirani ja rotuun päädyin pitkän ja tarkan harkinnan jälkeen. Painavimmat syyt olivat tällaiset: isovillakoira on oivallinen rotu monenlaisiin harrastuksiin, esimerkkinä vain monista agility ja tottelevaisuuskoulutus. Isovillakoira on yleensä hyvin ihmisystävällinen, sosiaalinen, älykäs ja nopea oppimaan. Turkista ei lähde karvaa, mikä on erittäin hyvä asia. Omistajan halun mukaan turkki voi olla helppo ja lyhyt, tai sitten pidempi. Turkinhoitoon voi panostaa ja esimerkiksi opetella trimmaamaan, kuten minä tein. Kaiken kaikkiaan näin myöhemmin voin sanoa rakastuneeni läpikotaisin tähän rotuun ja olen vakuuttunut, että tein oikean rotuvalinnan.
Sain ensimmäisen isovillakoirani Helmin (Joiner's Quality Merbau Maldina) vuonna 2000. Helmi oli kaunis aprikoosi narttu erinomaisista ja palkituista vanhemmista. Teimme yhdessä monia aktiviteetteja. Astutin nelivuotiaan Helmin ihanalla aprikoosilla Oiva-uroksella ja niin syntyi Tarmo. Tarmosta tuli sitten vuosiksi ihan paras agilityparini treeneihin ja kisoihin, vaikka se ei minun koirani ollutkaan. Tarmoa luonteeltaan upeampaa koiraa sai hakea; se oli ihan kuin ajatus. Nyt Helmi ja Tarmo molemmat ovat jo siirtyneet koirien taivaaseen. Helmi kuoli ihan liian nuorena; se sairastui ja oli ainoastaan 7,5 vuotias lähtiessään täältä. Tarmon menetimme kymmenen vuoden ikäisenä äkilliseen vatsalaukun kiertymään.
Helmin kuolema oli rankka juttu ja seuraavaksi en voinut ajatellakaan enää aprikoosin väristä uutta narttua. Päädyin valkeaan ja pian hainkin Ruotsista meille uuden isovillan. Niin Maisa (Snobbhill's Wee Waltzing Mathilda) tuli meille Tukholmasta todella sympaattiselta ja luotettavalta kasvattajalta.
Maisan kasvaessa hakeuduin vuonna 2009 Kennelliiton kasvattajan perus- ja jatkokursseille ja Maisan täyttäessä neljä, meille tuli toinenkin valkoinen narttu, Molla (Rejoice Something Else) Ruotsista. Rekisteröidyin kasvattajaksi ja keksin sain hyväksytyksi virallisen kennelnimeni VILLAMORE. Olen nimestä hyvin ylpeä, sillä se on minulle itselleni hyvin monimuotoinen merkitykseltään ja juontaa juurensa jo kaukaa nuoruudestani. VILLAMORE -sanassa on sana villa, villakoirasta. Samalla villa on italiaa ja tarkoittaa huvilaa. Italia on paras vieras kieleni, koska asuin maassa puolisentoista vuotta joskus muinaisuudessa . . . Nimestä löytyy myös sana amore, joka on italiaa ja tarkoittaa rakkautta. Sitten nimestä löytyy vielä sana more, joka on englantia ja merkitys on enemmän. Näin kennelnimeni voisi kääntää monella eri hassulla tavalla; enemmän villoja, rakastaa villaa . . .
Nyt meillä on siis kaksi valkoista isovillakoiratyttöä kotona. Sen lisäksi minulla on Ruotsista tuotu yhteisomistusnarttu Espoossa asuvan Mari Suutarisen kanssa. Typykän nimi on Fiina, virallisemmin Mia Caras Raggio di Sole . Fiina on ehkäpä maailman helpoin ja kultaisin puudelityttö. Fiina asuu Marin luona Espoossa. Maisa on varsinainen persoonallisuus luonteeltaan ja hänen ylhäisyytensä on myös kansainvälinen muotovalio kauneudeltaan. Molla taas on maailman söpöin, herttaisin ja kiltein isovillatyttö mitä tiedän, se rakastaa ihan kaikkia. Iso kiitokseni koirieni kasvattajille Jeanettelle, Susannelle sekä Gunillalle ja hänen miehelleen näistä äärettömän ihanista koirista!
Tämä kotikennellini Villamore on tosi pieni. Mutta siitäkin huolimatta, minulla on kasvattajana päätavoitteena kasvattaa erinomaisia isovillakoiria, -laatua, ei lukumäärää. Kasvatukseni tärkein tehtävä on tuottaa terveitä ja hyväluonteisia isovillakoiria rakastaville, huolehtiville ja aktiivisille ihmisille. Jokainen pentueeni on tarkoin suunniteltu ja pennut saavat varttua ja kehittyä turvallisessa kotiympäristössä. Olen ollut perustamassa Suomen villakoirakoirakerho ry:n Jyväskylän ja Keski-Suomen alaosastoa Keski-Suomen villakoirat, olen Suomen villakoirakerhon jäsen ja kuulun myös Suomen koirankasvattajajiin, SuKoKa ry:hyn. Jos olet kiinnostunut isovillakoiranpennusta, niin lue lisää sivuiltani ja ota minuun yhteyttä!
My poodle story
I live in central Finland in a city called Jyväskylä. In my family there are two adult children, a 31-year old son, a 34-year old daughter who both live in Helsinki on their own, a husband and two white standard poodle bitches Maisa and Molla. I work as an elementary school teacher for children aged 7 to 12.
I have always loved animals. As a child I always dreamed of having a dog of my own. I finally got it when I turned 40. It took some time, but my dream came true. I carefully considered different breeds and ended up choosing standard poodle for a number of reasons: it is a wonderful dog for many kind of activities, for example agility and obedience training. Standard poodles are also sociable, bright and quick to learn. The coat can be kept short or long depending on the owner's willingness to take care of it, but no matter how long it is, it never sheds, which I find great. I have now fallen in love with standard poodles and I'm convinced I made the right choice.
When I got my first standard poodle Helmi (Joiner's Quality Merbau Maldina) in 2000, it was love from the first moment. Helmi was a beautiful apricot bitch from very nice, successful parents. We attended many activities together. At the age of four she got her only male puppy, Tarmo. Fortunately Tarmos owners live here in Jyväskylä. Tarmo was a wonderful dog and we trained and competed in agility together for many many years.
Helmi died young, she was only 7,5 years old. She was sick and the disease took her down quickly. I lost her early and I still miss her very much. I soon decided to have another standard poodle. I wanted to change the color and began to search for a white female puppy. At the time there were only few litters in Finland, so I found my white female, Snobbhill's Wee Waltzing Mathilda, Maisa from Stockholm, Sweden from a very good, sympathetic and reliable breeder. Maisa's parents are also very successful, kind and wonderful poodles.
In the autumn 2009 I passed the breeder course. I applied and got my kennelname Villamore. Let me explain: VILLAMORE is at the same time a word without meaning and a word with many meanings. "Villakoira" is the Finnish word for poodle. Villa means wool, koira translates to dog. Italian is my best foreign language since I've lived there years ago. In Italian villa means cottage. Amore is love in Italian. More is, well, more in English! I am very pleased with my kennel name, which can be understood in many funny ways...
Now I have two bitches at home; a real personality Maisa and sweet, lovely Molla, Rejoice Something Else. Then I have together with my friend Mari Suutarinen just wonderful Fiina, Mia Caras Raggio di Sole. They live in Espoo. Thank you Jeanette, Susanne and Jonassons for these wonderful poodles!
My home kennel is perhaps the smallest in the world. Nevertheless, my goal is to breed outstanding standard poodles - quality over quantity. For me the most important thing in breeding is to get healthy and good tempered dogs for loving, caring and active homes. Every litter is planned very carefully and the puppies can develop in safe and stable home environment. I passed also the second course of dog breeders in 2014. I am the member of Finnish Poodle Club and I am one of the founder members of our local Poodle Club. Photo below Mikko Suutala.
Olen aina rakastanut eläimiä. Lapsena haaveilin aina, että saisin oman koiran, mutta kesti kauan ennen kuin tämä toive toteutui.
40-vuotiaana hankin ensimmäisen isovillakoirani ja rotuun päädyin pitkän ja tarkan harkinnan jälkeen. Painavimmat syyt olivat tällaiset: isovillakoira on oivallinen rotu monenlaisiin harrastuksiin, esimerkkinä vain monista agility ja tottelevaisuuskoulutus. Isovillakoira on yleensä hyvin ihmisystävällinen, sosiaalinen, älykäs ja nopea oppimaan. Turkista ei lähde karvaa, mikä on erittäin hyvä asia. Omistajan halun mukaan turkki voi olla helppo ja lyhyt, tai sitten pidempi. Turkinhoitoon voi panostaa ja esimerkiksi opetella trimmaamaan, kuten minä tein. Kaiken kaikkiaan näin myöhemmin voin sanoa rakastuneeni läpikotaisin tähän rotuun ja olen vakuuttunut, että tein oikean rotuvalinnan.
Sain ensimmäisen isovillakoirani Helmin (Joiner's Quality Merbau Maldina) vuonna 2000. Helmi oli kaunis aprikoosi narttu erinomaisista ja palkituista vanhemmista. Teimme yhdessä monia aktiviteetteja. Astutin nelivuotiaan Helmin ihanalla aprikoosilla Oiva-uroksella ja niin syntyi Tarmo. Tarmosta tuli sitten vuosiksi ihan paras agilityparini treeneihin ja kisoihin, vaikka se ei minun koirani ollutkaan. Tarmoa luonteeltaan upeampaa koiraa sai hakea; se oli ihan kuin ajatus. Nyt Helmi ja Tarmo molemmat ovat jo siirtyneet koirien taivaaseen. Helmi kuoli ihan liian nuorena; se sairastui ja oli ainoastaan 7,5 vuotias lähtiessään täältä. Tarmon menetimme kymmenen vuoden ikäisenä äkilliseen vatsalaukun kiertymään.
Helmin kuolema oli rankka juttu ja seuraavaksi en voinut ajatellakaan enää aprikoosin väristä uutta narttua. Päädyin valkeaan ja pian hainkin Ruotsista meille uuden isovillan. Niin Maisa (Snobbhill's Wee Waltzing Mathilda) tuli meille Tukholmasta todella sympaattiselta ja luotettavalta kasvattajalta.
Maisan kasvaessa hakeuduin vuonna 2009 Kennelliiton kasvattajan perus- ja jatkokursseille ja Maisan täyttäessä neljä, meille tuli toinenkin valkoinen narttu, Molla (Rejoice Something Else) Ruotsista. Rekisteröidyin kasvattajaksi ja keksin sain hyväksytyksi virallisen kennelnimeni VILLAMORE. Olen nimestä hyvin ylpeä, sillä se on minulle itselleni hyvin monimuotoinen merkitykseltään ja juontaa juurensa jo kaukaa nuoruudestani. VILLAMORE -sanassa on sana villa, villakoirasta. Samalla villa on italiaa ja tarkoittaa huvilaa. Italia on paras vieras kieleni, koska asuin maassa puolisentoista vuotta joskus muinaisuudessa . . . Nimestä löytyy myös sana amore, joka on italiaa ja tarkoittaa rakkautta. Sitten nimestä löytyy vielä sana more, joka on englantia ja merkitys on enemmän. Näin kennelnimeni voisi kääntää monella eri hassulla tavalla; enemmän villoja, rakastaa villaa . . .
Nyt meillä on siis kaksi valkoista isovillakoiratyttöä kotona. Sen lisäksi minulla on Ruotsista tuotu yhteisomistusnarttu Espoossa asuvan Mari Suutarisen kanssa. Typykän nimi on Fiina, virallisemmin Mia Caras Raggio di Sole . Fiina on ehkäpä maailman helpoin ja kultaisin puudelityttö. Fiina asuu Marin luona Espoossa. Maisa on varsinainen persoonallisuus luonteeltaan ja hänen ylhäisyytensä on myös kansainvälinen muotovalio kauneudeltaan. Molla taas on maailman söpöin, herttaisin ja kiltein isovillatyttö mitä tiedän, se rakastaa ihan kaikkia. Iso kiitokseni koirieni kasvattajille Jeanettelle, Susannelle sekä Gunillalle ja hänen miehelleen näistä äärettömän ihanista koirista!
Tämä kotikennellini Villamore on tosi pieni. Mutta siitäkin huolimatta, minulla on kasvattajana päätavoitteena kasvattaa erinomaisia isovillakoiria, -laatua, ei lukumäärää. Kasvatukseni tärkein tehtävä on tuottaa terveitä ja hyväluonteisia isovillakoiria rakastaville, huolehtiville ja aktiivisille ihmisille. Jokainen pentueeni on tarkoin suunniteltu ja pennut saavat varttua ja kehittyä turvallisessa kotiympäristössä. Olen ollut perustamassa Suomen villakoirakoirakerho ry:n Jyväskylän ja Keski-Suomen alaosastoa Keski-Suomen villakoirat, olen Suomen villakoirakerhon jäsen ja kuulun myös Suomen koirankasvattajajiin, SuKoKa ry:hyn. Jos olet kiinnostunut isovillakoiranpennusta, niin lue lisää sivuiltani ja ota minuun yhteyttä!
My poodle story
I live in central Finland in a city called Jyväskylä. In my family there are two adult children, a 31-year old son, a 34-year old daughter who both live in Helsinki on their own, a husband and two white standard poodle bitches Maisa and Molla. I work as an elementary school teacher for children aged 7 to 12.
I have always loved animals. As a child I always dreamed of having a dog of my own. I finally got it when I turned 40. It took some time, but my dream came true. I carefully considered different breeds and ended up choosing standard poodle for a number of reasons: it is a wonderful dog for many kind of activities, for example agility and obedience training. Standard poodles are also sociable, bright and quick to learn. The coat can be kept short or long depending on the owner's willingness to take care of it, but no matter how long it is, it never sheds, which I find great. I have now fallen in love with standard poodles and I'm convinced I made the right choice.
When I got my first standard poodle Helmi (Joiner's Quality Merbau Maldina) in 2000, it was love from the first moment. Helmi was a beautiful apricot bitch from very nice, successful parents. We attended many activities together. At the age of four she got her only male puppy, Tarmo. Fortunately Tarmos owners live here in Jyväskylä. Tarmo was a wonderful dog and we trained and competed in agility together for many many years.
Helmi died young, she was only 7,5 years old. She was sick and the disease took her down quickly. I lost her early and I still miss her very much. I soon decided to have another standard poodle. I wanted to change the color and began to search for a white female puppy. At the time there were only few litters in Finland, so I found my white female, Snobbhill's Wee Waltzing Mathilda, Maisa from Stockholm, Sweden from a very good, sympathetic and reliable breeder. Maisa's parents are also very successful, kind and wonderful poodles.
In the autumn 2009 I passed the breeder course. I applied and got my kennelname Villamore. Let me explain: VILLAMORE is at the same time a word without meaning and a word with many meanings. "Villakoira" is the Finnish word for poodle. Villa means wool, koira translates to dog. Italian is my best foreign language since I've lived there years ago. In Italian villa means cottage. Amore is love in Italian. More is, well, more in English! I am very pleased with my kennel name, which can be understood in many funny ways...
Now I have two bitches at home; a real personality Maisa and sweet, lovely Molla, Rejoice Something Else. Then I have together with my friend Mari Suutarinen just wonderful Fiina, Mia Caras Raggio di Sole. They live in Espoo. Thank you Jeanette, Susanne and Jonassons for these wonderful poodles!
My home kennel is perhaps the smallest in the world. Nevertheless, my goal is to breed outstanding standard poodles - quality over quantity. For me the most important thing in breeding is to get healthy and good tempered dogs for loving, caring and active homes. Every litter is planned very carefully and the puppies can develop in safe and stable home environment. I passed also the second course of dog breeders in 2014. I am the member of Finnish Poodle Club and I am one of the founder members of our local Poodle Club. Photo below Mikko Suutala.