Pennut ovat tänään jo viisiviikkoisia! Aika rientää ihan hurjaa vauhtia ja joulukin on jo ovella. Muutama päivä enää töitä ja sitten alkaa loma, joka tällä kertaa onkin meillä hieman erilainen.. Vauhtia ja vilskettä ei tule taatusti puuttumaan . . . Tosin kyllä vauvat nukkuvatkin aina välillä! Nyt muutamina aamuina niillä on ollut heti herätessä tosi kova nälkä, joten kiinteää ruokaa alkaa uppoamaan koko ajan yhä enemmän ja enemmän. Yläkuvassa Mollan ja Fiinan ihan mahtavaa yhteishuoltajuutta!
Tänään olen konettanut jo toista kertaa pentujen kuonoja ja nyt konetin siinä samalla myös tassut, niin on paljon helpompi leikata kynsiä. Kaikki sujuu niin mallikkaasti; näin pikkuiset eivät vielä oikein edes ymmärrä pistää hoitotoimenpiteissä hanttiin. Kynsien leikkuuseen tässä vaiheessa olen todennut parhaaksi ihan ihmisten kynsisakset. Tuossa kuvassa yläpuolella pennut taisivat olla neliviikkoisia vasta. Alakuvassa meidän "joulutähtemme" .
Turkki kasvaa jokaisella valtavasti ja nyt alkaa olla jo välillä myös enemmän pesuhommaa, koska kiinteän ruuan myötä kakatkin alkavat olla jo sellaisia, ettei Fiina niitä enää hyvällä katso, eikä varmasti enää niitä syö! Välillä peppukarvoissa on kovia kakkakökkäreitä ja silloin heti pyllypyykille! Tänään aamupäivällä Mairen selkä oli täynnä nappulamössöä, mutta silloin Molla-täti tuli apuihin ja nuoli sotkun puhtaaksi. Kyllä se Fiina-äitikin välillä pesee ja huolehtii, mutta ihan selkeästi nyt on havaittavissa lievää kyllästymistä, tai pikemminkin imetyksen välttelyä ja ehkä vain siksi, että pentujen hampaat tuntuvat varmasti jo aika lailla, varsinkin silloin kun Fiina imettää seisten ja vaavit ikään kuin roikkuvat tisseissä. Minä itsekin huudan ääneen kun naskalihampaat tarrautuvat yllättäen varpaisiini tai muualle, kun makoilen tai istun pentuhäkissä.
Kyllä nyt ovat tarpeen kaikkien ihanien työkavereiden ja muiden auttavien ystävien lahjoittamat vanhat pyyhkeet, peitot ja muut. Kiitos kaikille! Nimittäin niitä kuluu, sillä en edelleenkään (kuten en aiemmillakaan pentueilla) raaski pitää isossa häkissä pohjalla pelkkiä sanomalehtiä. Ne ovat niin liukkaita. Nyt o ensi kertaa käytössä myös näitä pentualusia, joissa on muovi alla ja hyvä imevä pinta päällä. Oikein käyttökelpoisia! Tänä viikonloppuna ulkoilutan ekan kerran pentuja. On se aika paljon haastavampaa kun kevätpentujen ulkoilutus, kun silloin ne voivat juosta edestakaisin sisään ja ulos milloin haluavat, koska ovea voi pitää lähes koko ajan auki. Nyt ulkoiluhetket on jotenkin erikseen järjestettävä heti aina pentujen herättyä unilta sekä heti niiden syötyä. No katsellaan miten tämä alkaa sujumaan. . .
Yläkuvassa on Maire. Pennuilla on hurjasti jo puuhaa; ne leikkivät ja painivat toistensa kanssa, hyökkäilevät toistensa kimppuun, kiusaavat emoa ja hoitotätiä, repivät alustaa, spurttaavat ja tarkkailevat paljon mitä kaikkea häkin ulkopuolella tapahtuu, kuuntelevat pesukonetta tai imuria, tietävät jo, että kun ovikello soi, niin ihminen tulee oven suunnalta . . . Maailma on myös jo paljon avartunut; kummallisia ja erilaisia lattiapintoja, matot, huonekalujen jalat ja isojen koirien tyynyt, kävelevät ihmiset, monet monet hajut kummastuttavat pentuja huushollissamme.
Tänään Fiina ja Molla pääsivät kirmaamaan metsään ja oli kyllä ihanaa taas katsella, miten 9-v. Mollamme on ihan kuin nuortunut, kun Fiina on täällä ja yrittää saada Mollaa leikkimään kanssaan. Ja useimmiten siinä onnistuukin! Nyt vaan toivon, että sama säilyy kun pennuista jää meille Mollan "pikkusiskoksi" Maire! Tosin näen kyllä jo sieluni silmillä nekin hetket, kun Molla tuskastuu pennun riekkumiseen!
Yläkuvassa näkyy miten Fiinan korvat ovat kokeneet kovia, lenksut on revitty . . . mutta niin sinnikkäästi vain jaksaa hoitaa pentuja! Nyt olemme kuulleet muutamia kertoja kun Molla komentaa pienokaisia häkissä ollessaan. Joku vaavi puree häntää, jalkaa, kirsua tai muuten vain repii karvoista. Silloin onkin hyvä juttu, että vähän joku opettaa ja nyt se on tämä ihana hoitotäti. Nimittäin pentujen äiti on hiljaa ja kestää ja sietää . . . IHAN KAIKEN.
On mukavaa tutustua uusiin mahtaviin pentujen omistajiin, joita meillä on nyt käynyt. Lähes kaikilla pennuilla on jo kutsumanimikin. Nämä pikkuiset isovillakoirat lähtevät meiltä loppiaisen tienoilla tai sen jälkeen maailmalle ja lisäksi tietenkin vielä muutama, joilta vielä nimi tässä vaiheessa puuttuu:
Villamore Mia Cara Nuccia (NALA)
Villamore Mia Cara Thelma (THELMA)
Villamore Mia Cara Berta (BERTA)
Villamore Mio Caro Valentino (VALLU)
Meidän MAIRE on rekisteröintinimeltään Villamore Mia Cara Matilda ja Matildahan on perua Maisa-mummolta, joka oli Snobbhill's Wee Waltzing Mathilda.
Villamore Mia Cara Nuccia (NALA)
Villamore Mia Cara Thelma (THELMA)
Villamore Mia Cara Berta (BERTA)
Villamore Mio Caro Valentino (VALLU)
Meidän MAIRE on rekisteröintinimeltään Villamore Mia Cara Matilda ja Matildahan on perua Maisa-mummolta, joka oli Snobbhill's Wee Waltzing Mathilda.
Yllä Molla hoitaa hienosti Bertaa. Koiranpentujen kasvattaminen on ihanaa, mutta myös hyvin työlästä. Välillä tulee mieleen, että ihan hullun hommaa, kun aamutuimaan heräät siivoamaan pentujen tilaa tai että jouluna kun lapsetkin saapuvat kotiin, sisustuksemme onkin aika erikoinen. . . Mutta rakkaudesta lajiin sitä kestää ja tekee lähes mitä hyvänsä. Kasvavatko pennut tarpeeksi, riittääkö maito, huolehtiiko emo öisin, miksi tuo pentu yskäisi, onko sen suussa jotakin, pärjäävätkö ne jos olen töissä jne. . . Valtava huolen määrä alusta loppuun näyttää olevan jotakuinkin aina vakio, vaikka kuinka hyvin noin pääsääntöisesti koko pentuhomma menisi!
Ihaninta on vain istua ja olla pentujen kanssa häkissä, tarkkailla niitä, nähdä kun ne kasvavat ja kehittyvät, huomata luonteenpiirteitä ja eroja pennuissa, nähdä miten luottavaisia, rohkeita ja toimeliaita täydellisiä pikkukoiria ne ovatkaan! Uusien pennunomistajien ilo ja kiitollisuus on myös ihana kokea. Jo nyt mietin, miten ikävä minun tulee loppiaisen jälkeen näitä söpöläisiä. Mutta ihan varmasti haluan ja saan nähdä näitä Fiinan ja Aatun söpöläisiä pentuja jatkossakin.
Ihaninta on vain istua ja olla pentujen kanssa häkissä, tarkkailla niitä, nähdä kun ne kasvavat ja kehittyvät, huomata luonteenpiirteitä ja eroja pennuissa, nähdä miten luottavaisia, rohkeita ja toimeliaita täydellisiä pikkukoiria ne ovatkaan! Uusien pennunomistajien ilo ja kiitollisuus on myös ihana kokea. Jo nyt mietin, miten ikävä minun tulee loppiaisen jälkeen näitä söpöläisiä. Mutta ihan varmasti haluan ja saan nähdä näitä Fiinan ja Aatun söpöläisiä pentuja jatkossakin.