Tasan seitsemän viikkoa sitten Fiina synnytti meille tämän ihanan Villamore Mia Cara -pentueen. Ihan uskomatonta, että pian tämä aika puupeleiden kanssa on ohi. Ikävä tulee aivan varmasti, mutta onneksi meille jää Maire! Pennut ovat kehittyneet hienosti ja ovat jo varsin valmiita lähtemään noin viikon kuluttua uusiin koteihinsa. Fiina-emo alkaa olla jo kypsä imettämiseen ja vauvojensa riekkumiseen. Tunti puolitoista kuluu aina kun pennut ovat hereillä ja riehuvat ympäriinsä, riepottelevat lelujaan, taistelevat keskenään, painivat, jahtaavat mitä milloinkin, vetävät äitiään korvista, hännästä, roikkuvat Mollan jaloissa, purevat mitä kiinnostavaa nyt löytävätkään, suosituin kohde yleensä ovat minun jaloissani olevat Aino-tohvelit . . . Pidänkin niitä juuri siksi koko ajan, koska piraijahampaat eivät uppoa niistä läpi. Ihan koko ajan en ehdi, enkä jaksa antaa niille jotain suotavampaa purtavaa. Kiitos Ainot!!! Tänä aamuna kädenselkämykseni vuosi verta kun siivoilin häkkiä ja joku ehti jo napata kiinni. Kiljumiseni oli liian myöhäistä.
Tunnin kahden jälkeen kaikki kuukahtavat yhtäaikaa ja nukkuvat kuka missäkin; pöydän alla, Mollan tyynyllä, keittiön lattialla, kasassa häkissään, yksikseen rottinkituolin alla pää omituisesti yhden tukipuun päällä jne. Omassa kehässään ne nukkuvat enää vain yöt. Muuten ne juoksentelevat aina täällä huushollissamme ympäriinsä. Tosin olemme yrittäneet pitää makuuhuoneiden ovet kiinni koko ajan. Sillä vaikka pakkasten lauhduttua pennut ovat tosi nopeasti oppineet tekemään tarpeensa herättyään suoraan ulos, niin on vain kuitenkin myönnettävä, että onhan meidän matot (no ne pari hassua) aika lailla kyllästetyt puudelipissalla, vaikka suurin osa tuleekin jo ulos.
Pennut viihtyvät jo hyvin ulkona. Ne kirmaavat terassilta takapihallemme, joka on aidattu. Ensimmäinen kerta oli hyvin jännittävä ja kummallisinta oli varmasti kosketus kylmään hankeen. Outoa ilmiötä ihmeteltiin, mutta nopeasti lumessa jo juostiin kovaa, nuuskittiin jälkiä ja yritettiin saada pensasaidasta pikkuoksia irti. Välillä on melko homma saada pennut yhtäaikaa sisälle, mutta kyllä ne sieltä sitten aina tulevat, viimeistään Fiinan perässä. Onhan tämä talvipentujen ulkoilu hieman toista kuin kevätpentujen . . . Mutta ihan mahtava juttu, että kovin joulunajan pakkanen lauhtui ja nyt ulkoilu on ollut mahdollista.
Yläkuvassa yksi pentu nukkuu tuossa asennossa. Luulisi ettei ole niin kauhean rentoa . . . Tuolissa oli sellaiset koloset, johon pari pentua änkesivät päänsä ja jäivät jumiin; oli siis pakko teipata koloset umpeen! Muutenhan kaikki on mennyt oikein hienosti, mitään kamalaa ei ole tapahtunut ja jopa uuden vuoden aattoiltana mitkään ilotulituspaukkeet eivät vaikuttaneet yhtään mitenkään ei pentuihin eikä Fiinaan. Mollalla oli sen sijaan kurjaa, koska sillä alkoi parisen vuotta sitten tuo paukkuarkuus ja nyt Molla pelkää myös kovilla pakkasilla järven jään kuminaa ja ääniä. Tänäänkään se ei vain suostunut tulemaan ollenkaan jäälle. Uuden vuoden aaton Molla tärisi ja vapisi, mutta hienoa että tällä kertaa paukuttelu täällä meillä päin oli tosi maltillista, eikä kestänyt kauaa.
Yläkuvassa Molla hoitaa. Se on ollut niin ihana apu Fiinalle! Yhteistyö on toiminut yhä erinomaisesti! Tällä viikolla kävimme myös Viitaniemen eläinklinikalla lääkärintarkastuksessa ja olihan sekin reissu! Timo oli apuna. Mutta hyvin se meni, kaikki pikkuiset ovat täysin terveitä ja erittäin reippaita. Meidän Mairella vain on pienen pieni napatyrä, jota kuulemma ei oikein edes tyräksi voi sanoa ja siitähän ei ole mitään haittaa. Saattaa olla myös, että se häviää vielä kokonaan. Koko klinikan henkilökunta kävi ihastelemassa pentuja ja sama lääkäri, joka oli ultrassa ja röntgenissä, tarkasti pennut.
Useimmat kuvat ovat epätarkkoja . . . Tarkkoja kuvia saa oikeastaan vain nukkuvista pennuista, pitäisi olla kunnon kamera ja parempi valokuvaaja, mutta ovathan nämäkin muistot ihan kivoja. Tänään leikkasin kaikkien kynnet ja olihan se sellainen sessio, että toivon seuraavasta jo parempaa! Mutta tulipa leikattua. Sitten oli myös punnituspäivä ja suurin pentu on tällä hetkellä valkoinen poika, Villamore Mio Caro Leonardo alias Lenus, joka painaa nyt seitsenviikkoisena 4500g, pari pentua painavat 3900g ja muut siltä väliltä. Eroja on tullut hieman lisää, mutta edelleen kyllä on melko tasainen tämä sakki.
Kaikenlaista ruokaa on kokeiltu. Pääasiassa ravinto on tietysti ollut äidinmaitoa ja kuivamuonaa, mutta monipuolisesti on maisteltu myös erilaisia raakaruokia. Mielestäni on hyvä että pennut tottuvat alusta asti monenlaiseen ja ihan tosi hienoa on ollut, ettei yhdenkään pennun masu ole mennyt mistään maistelusta yhtään sekaisin.
Tänään olen viimeistellyt myös kirjallista ohjevihkosta, joka lähtee mukana uuteen kotiin, olen täydentänyt "pentupussia", jonka jokainen saa mukaansa noutaessaan pentunsa ja hommaa on ollut riittämiin. Sama jatkuu huomenna . . .
Kaikenlaista ruokaa on kokeiltu. Pääasiassa ravinto on tietysti ollut äidinmaitoa ja kuivamuonaa, mutta monipuolisesti on maisteltu myös erilaisia raakaruokia. Mielestäni on hyvä että pennut tottuvat alusta asti monenlaiseen ja ihan tosi hienoa on ollut, ettei yhdenkään pennun masu ole mennyt mistään maistelusta yhtään sekaisin.
Tänään olen viimeistellyt myös kirjallista ohjevihkosta, joka lähtee mukana uuteen kotiin, olen täydentänyt "pentupussia", jonka jokainen saa mukaansa noutaessaan pentunsa ja hommaa on ollut riittämiin. Sama jatkuu huomenna . . .