Olen valvonut eilisestä tähän tiistaiaamupäivään saakka ja tulen valvomaan vielä pitkään. Sillä pennut tarvitsevat maitoa ja lämpöä, muuten ne eivät selviä vuorokauttakaan eteenpäin. Mollakaan ei oikein varmasti vielä tajua tapahtunutta ja siksikin tässä on nyt vain oltava vieressä koko ajan silmä tarkkana. Ainakin niin kauan, että pennut nukahtavat lämpölaatikkoonsa ilman vikinää. Sitten saattaisin hetkisen ehkä torkahtaa.
Kävimme maanantaina jälleen Tassuvaarassa ultrassa ja elämää siellä oli yhä. Kerroin eläinlääkärille, miten Molla käyttäytyi kummallisesti aamulla. Se käveli saunan lauteiden alle jakävi siellä makuulle, vaikka se ei ole koskaan edes käynyt meidän saunassa. Hieman outoahan se oli ja heti silloin ajattelin, että nytkö se avautumisvaihe alkaa . . . Ja niinhän se taisi alkaa! Mutta Molla kun on tuommoinen superlehmänhermoinen tyttö, jota pienet asiat eivät hetkauta, niin eipä Mollasta juurikaan mitään huomannut koko päivänä. Ultran lisäksi otettiin vielä progesteronimääritys, jonka tuloksen saisi sitten vasta tiistaina. Lähdimme kotiin taas odottelemaan.
Illalla Molla alkoi juoda ja kävi pissillä aika usein, nuoli alapäätään ja nisiään. Se halusi tulla kanssani myös pentulaatikkoon, kun houkuttelin sitä. Ja siinäpä sitten jossain vaiheessa ulos putkahti yhtäkkiä möntti, joka osoittautui siksi takimmaiseksi elottomaksi sikiöksi. Molla ei ollut siitä moksiskaan, mutta silmin nähden Mollan olotila kävi tukalammaksi illan pimetessä.
Meni kauan aikaa ja soitin sitten jo Tuhatjalkaan päivystykseen ja kerroin tilanteen. He pyysivät tuoda Mollan näytille, tarkastettaisiin tilanne. Koko Tuhatjalassa ei ollut muita asiakkaita, joten saimme erinomaista palvelua. Lääkäri tutki Mollan ja veti sieltä samantien ulos kuolleen sikiön pussissaan ja toisenkin. Mollalle ei tullut klinikalla minkään näköisiä ponnistamisen merkkejä. Koska tiineys muutenkin oli painon vähäisen nousun ja pahan tumman vuodon vuoksi epänormaali, niin sympaattinen lääkäri ehdotti sektiota, vaikka sanoi vielä, että toki voimme lähteä kotiinkin odottelemaan muita tulokkaita. Mutta kaikesta tiesin jo, ettei tämä todellakaan jatku ihan normisynnytyksenä kotona, jos niitä kuolleita on muitakin . . . Ja niinhän siinä sitten kävi. Mitä karmivimmalla tavalla.
Pentuja oli siis ollut vatsassa yhteensä yhdeksän! Ensimmäinen tuli ulos kuolleena jo kotona, kaksi kuolleena klinikalla, leikkauspöydällä syntyi yksi pentu, joka elvytettiin, lisäksi syntyi 3 elossa olevaa, 1 pieni kuollut pentu, yksi hyvin alikehittynyt pentu tuli emättimestä leikkauksen aikana. Huh huh. Toisaalta lopputulos on aivan tosi surullinen, varsinkin kun syytä tähän kaikkeen ei oikein kukaan voi tietää. Kuulemma useimmiten Evirakaan ei saa selvää tämän tyyppisistä tapauksista, jos menehtyneet sinne tutkimuksiin lähetetään. Kamalaa, mutta se on tietenkin ihanaa, että Molla voi hyvin ja pentuja on kuitenkin maailmassa nyt neljä kappaletta; 3 pienenpientä tyttöä ja vielä niistäkin pikkuisempi poika!
Täällä nyt istun pentulaatikossa ja yritän pitää pennut hengissä syöttämällä niille maidonkorviketta niin usein kuin mahdollista ja tunnustelen, että lämpöä riittää, sillä se on hirmuisen tärkeätä. Toivon niin kovasti, että vaavit oppisivat imemään nisää itse mahdollisimman pian. Maisa on ollut hengessä mukana ja on kovin kiinnostunut pennuista, mutta ei tule laatikkoon, jos kiellän. Ainakin näin aluksi se olisi liian riskaapelia . . .
Vaikka nuo oikeasti ovat ihan rääpäleitä, niin kummasti ne vain nostavat päitään ylös ja mönkivät jo Mollan jalkakarvoissa. Voi kun ne nyt vain pysyisivät hengissä! Molla on täysin rauhallinen ja pesee jo vauvojaan. <3 Kunhan tästä hieman itse tokenen, saan vähän nukuttua ja ehkäpä myös syötyä jotain, niin jaksan ehkä ottaa vähän kuvia näistä muutamista elämän lahjan saaneista ja niin kovin toivotuista pennuista. Taidan olla ihan uupunut, kun nyt tulee ihan tippa silmään . . .
Kävimme maanantaina jälleen Tassuvaarassa ultrassa ja elämää siellä oli yhä. Kerroin eläinlääkärille, miten Molla käyttäytyi kummallisesti aamulla. Se käveli saunan lauteiden alle jakävi siellä makuulle, vaikka se ei ole koskaan edes käynyt meidän saunassa. Hieman outoahan se oli ja heti silloin ajattelin, että nytkö se avautumisvaihe alkaa . . . Ja niinhän se taisi alkaa! Mutta Molla kun on tuommoinen superlehmänhermoinen tyttö, jota pienet asiat eivät hetkauta, niin eipä Mollasta juurikaan mitään huomannut koko päivänä. Ultran lisäksi otettiin vielä progesteronimääritys, jonka tuloksen saisi sitten vasta tiistaina. Lähdimme kotiin taas odottelemaan.
Illalla Molla alkoi juoda ja kävi pissillä aika usein, nuoli alapäätään ja nisiään. Se halusi tulla kanssani myös pentulaatikkoon, kun houkuttelin sitä. Ja siinäpä sitten jossain vaiheessa ulos putkahti yhtäkkiä möntti, joka osoittautui siksi takimmaiseksi elottomaksi sikiöksi. Molla ei ollut siitä moksiskaan, mutta silmin nähden Mollan olotila kävi tukalammaksi illan pimetessä.
Meni kauan aikaa ja soitin sitten jo Tuhatjalkaan päivystykseen ja kerroin tilanteen. He pyysivät tuoda Mollan näytille, tarkastettaisiin tilanne. Koko Tuhatjalassa ei ollut muita asiakkaita, joten saimme erinomaista palvelua. Lääkäri tutki Mollan ja veti sieltä samantien ulos kuolleen sikiön pussissaan ja toisenkin. Mollalle ei tullut klinikalla minkään näköisiä ponnistamisen merkkejä. Koska tiineys muutenkin oli painon vähäisen nousun ja pahan tumman vuodon vuoksi epänormaali, niin sympaattinen lääkäri ehdotti sektiota, vaikka sanoi vielä, että toki voimme lähteä kotiinkin odottelemaan muita tulokkaita. Mutta kaikesta tiesin jo, ettei tämä todellakaan jatku ihan normisynnytyksenä kotona, jos niitä kuolleita on muitakin . . . Ja niinhän siinä sitten kävi. Mitä karmivimmalla tavalla.
Pentuja oli siis ollut vatsassa yhteensä yhdeksän! Ensimmäinen tuli ulos kuolleena jo kotona, kaksi kuolleena klinikalla, leikkauspöydällä syntyi yksi pentu, joka elvytettiin, lisäksi syntyi 3 elossa olevaa, 1 pieni kuollut pentu, yksi hyvin alikehittynyt pentu tuli emättimestä leikkauksen aikana. Huh huh. Toisaalta lopputulos on aivan tosi surullinen, varsinkin kun syytä tähän kaikkeen ei oikein kukaan voi tietää. Kuulemma useimmiten Evirakaan ei saa selvää tämän tyyppisistä tapauksista, jos menehtyneet sinne tutkimuksiin lähetetään. Kamalaa, mutta se on tietenkin ihanaa, että Molla voi hyvin ja pentuja on kuitenkin maailmassa nyt neljä kappaletta; 3 pienenpientä tyttöä ja vielä niistäkin pikkuisempi poika!
Täällä nyt istun pentulaatikossa ja yritän pitää pennut hengissä syöttämällä niille maidonkorviketta niin usein kuin mahdollista ja tunnustelen, että lämpöä riittää, sillä se on hirmuisen tärkeätä. Toivon niin kovasti, että vaavit oppisivat imemään nisää itse mahdollisimman pian. Maisa on ollut hengessä mukana ja on kovin kiinnostunut pennuista, mutta ei tule laatikkoon, jos kiellän. Ainakin näin aluksi se olisi liian riskaapelia . . .
Vaikka nuo oikeasti ovat ihan rääpäleitä, niin kummasti ne vain nostavat päitään ylös ja mönkivät jo Mollan jalkakarvoissa. Voi kun ne nyt vain pysyisivät hengissä! Molla on täysin rauhallinen ja pesee jo vauvojaan. <3 Kunhan tästä hieman itse tokenen, saan vähän nukuttua ja ehkäpä myös syötyä jotain, niin jaksan ehkä ottaa vähän kuvia näistä muutamista elämän lahjan saaneista ja niin kovin toivotuista pennuista. Taidan olla ihan uupunut, kun nyt tulee ihan tippa silmään . . .